keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Estenomi busineksessa




"Mikä se estonomi on?"



EstEnomi (amk:ista valmistuu kaikenmoisia nomeja, mutta ESTOnomi? Really?).
Se on kauneudenhoitoalan ammattikorkeakoulun tutkintonimike, koulutusohjelma pitää sisällään johtamista, liiketoimintaa ja tuotekehittelyä.



"No mitä estenomi oikeastaan tekee?"



Vaihtoehtoja estenomin työkuvaan on oikeastaan todella monta. Jokaisesta estenomista tulee vähän omanlaisensa, riippuen siitä mihin haluaa suuntautua.

Tuotekehittely voi pitää sisällään ihan konkreettisesti tuotteiden kehittelyä (meillä on jonkin verran kemiaakin) tai sitten palveluiden kehittelyä, joka on ehkä vielä enemmän meidän osaamistamme kun opiskellaan Turussa, jossa tämä koulutusohjelma painottaa yritystoimintaa. Helsingissä taas painotetaan kemiaa.

Kauneudenhoitoalalla yrittäjyys on usein tapa työllistää itsensä tai sitten toimitaan esimerkiksi toiminimellä jonkun yrityksen sisällä, jolloin liiketoimintaosaamisesta ei olisi haittaa. Kilpaulevia yrityksiä nimittäin on riittämiin. Tästä koulutusohjelmasta toivottavasti saa hyvät valmiuden siiihen.
Ollaan kirjoitettu myös blogia ja käsitelty sosiaalisia medioita liiketoiminnan ja markkinoinnin näkökulmasta, mutta jos esimerkiksi toimittajan työt kiinnostaa niin mikä ettei, näistä voi jatkaa vielä pidemmälle siihenkin suuntaan.

Opetellaan myös jonkin verran ryhmäytymisestä ja ryhmässä toimimisesta ja verkostoituminen on myös melkoisen tärkeässä roolissa tulevaisuutta ajatellen. Töitä harvemmin tehdään ihan yksikseen, varsinkin kun asiakaspalvelusta puhutaan, ja muutoinkin yhä enemmän ja enemmän tehdään myös toisten alojen yritysten kanssa yhteistyötä. Vuorovaikutustaidot on avainasemassa myös johtotehtävissä. Itseasiassa eräs valmistuneista estenomeista on tälläkin hetkellä it-alan yrityksessä henkilöstöjohtajana! :)
Lisäksi tämä on se reitti mistä kulkea mikäli mielii kauneudenhoitoalan opettajaksi.

Omissa tulevaisuuden uraunelmissa saisin nykyisessä työpaikassani oman vastuu liikkeen, voisin itse harjoittaa parturi-kampaajan töitä siellä toiminimellä ja opettajan pätevyyden hankittuani voisin ottaa oppisopimusoppilaan, perehdyttää uusia tai harjoittelua suorittavia meidän konseptiin tai sitten voisin parina päivänä käydä opettavassa vaikka yksityisellä koululla tulevia parturi-kampaajia.
Eli vähän esimiesjuttuja, ehkä myös jotain henkilöstöön liittyvää, sitten ihan liiketyötä ja mausteeksi vähän opettamista. So far so good! Eli suunnitelmat näyttäisivät jopa ihan realistisiltakin. Sen enempää en vielä ole suunnitellut. Nykyisessä työssä etenemismahdollisuudet ovat kuitenkin todella hyvät, joten ajan kanssa sitten näkee.

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!!




Alf Rehn; Vaaralliset ideat

Luin Alf Rehnin Vaaralliset ideat, joka kertoo luovuudesta, muunmuassa siitä, minkälaisia vaikutuksia sillä on jaj miten siihen suhtaudutaan.

"Toisenlainen kirja luovuudesta"

Rehnin tyyli kirjoittaa on erittäin suora ja ehkä jopa ärsyttäväkin, mutta niin on varmasti tarkoituskin.

Muutamia asioita oli mitkä mielestäni kiteyttävät kirjan melko hyvin (ainakin ne tuntuivat kulkevan mukana koko kirjan läpi ja jäivät itselle päällimmäisenä mieleen):


  • EPÄMUKAVA = HYVÄ
    Mukavat asiat eivät välttämättä haasta ajattelemaan, koska niissä ei ole juuri mikään pielessä - mukavuusalueella et voi odottaa mitään uutta ja ihmeellistä! Epämukava sen sijaan herättää tunteita ja ajatuksia..


  • AIVOT OVAT PATALAISKAT
    Aivot tekevät tottuneesti ensin sellaisia juttuja mitkä ovat helppoja, mitkä osataan jo. Uuden oppiminen on vaikeaa, vaatii ponnistelua ja vie kapasiteettia ja aikaa. Energian kulutuksen kannalta siis taloudellinen ratkaisu, niin kuin talvihorroskin..


  • KYSEENALAISTA
    "KULTAKALAT OVAT VARMASTI ONNELLISIA - omalla tavallaan. Niillä ei ole paljon muistia eikä kovin suuria vaatimuksia. Ne eivät myöskään kyseenalaista paljoakaan vaan, ne hyväksyvät asiat sellaisinaan. Me kaikki tunnemme jonkun tällaisen ihmisen. Jonkun, joka vain ui elämänsä miettimättä tai murehtimatta kovin paljon. Joskus ehkä myös ajattelemme, että sen täytyy olla melko hyvä tapa elää. Itse olemme luonnollisesti toisenlaisia. Yksikään ihminen ei halua tunnustaa kulkevansa läpi elämän miettimättä ja kyseenalaistamatta. Yksikään ei halua tulla verratuksi kultakalaan."
    "Meillä kaikilla on omassa elämässämme muunnelma kultakalan vedestä; asia, joka on niin itsestäänselvä, että mitään muuta ei pysty ajattelemaan."















Toisinaan olisin kaivannut enemmän esimerkkien avaamista, mutta taas toisaalta kun niitä ei turhan tarkasti selvitelty niin jäi tilaa hieman omillekin ajatuksille. Tämänkin uskoisin olevan tarkoituksen mukaista.

Alussa tuntui, että kaikki mitä luovuuden nimissä on yritetty, on tehty entistä kehnommin, kopioiden, uudella nimellä, tms.. Huonosti ja väärin kuitenkin! Mutta loppua kohden alkoi tuntua jo hieman lohdullisemmalta. Lemppari opsuuteni lopusta oli strategioiden kopioimisesta :) Kaikkea ei sittenkään tarvitse aloittaa alusta!!!

Kirjasta jäi kaikin puolin ärsyttävä olo. Hyvä!

-Noora V.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Blogit kauneudenhoitoalalla

Sosiaaliset mediat ovat merkittävä markkinointiväylä myös kauneudenhoitoalalla. Viesti ei enää ole yksisuuntaista , vaan kyse on vuorovaikutuksesta kuluttajan kanssa. Niimpä esimerkiksi tuotteiden markkinoinnissa bloggaajat ovat aivan erityisessä asemassa suosittelun voiman ansiosta. Heillä on melkoisesti vaikutusvaltaa siihen minkälainen viesti joistakin tuotteista välittyy kuluttajalle. Ylistävien markkinointilauseiden sijaan halutaan realistisempi suositus, mielipide joltain, joka tuotetta oikeast ion käyttänyt. Eikä vain mielipide vaan ehkä myös kasvot.



Kun ajatellaan esimerkiksi Lorealin hiusväri mainoksissa Eva Longorian kasvoja, eivät ne enää kuitenkaan ehkä tuo samaa uskottavuutta kuin mahdollisesti joskus aiemmin. Hän ottaa varmasti mainoksesta hyvän tilin j akaikki se mitä hän tuotteesta kertoo, ei varmasti perustu omakohtaiseen kokemukseen. Värjäisikö Longoria muka itse hiuksensa Lorealin kotivärillä?! ..Tuskin tarvitsee.

Tarina ei ole uskottava, joten miten tuotteeseenkaan voisi täysin luottaa?

Sen sijaan bloggari on helpommin lähestyttävä, ei välttämättä julkisiiden hahmo, joka voi Longoriaa vapaammin ilmaista mielipiteensä kyseisestä väristä.


Jälleen raha saattaa astua kuvioihin koetellen joidenin kirjoittajien uskottavuutta, mutta kyseessä on kuitenkin bloggaajan maine. Häneltä odotetaan jotakin syvempää analysointia tuotteesta. "Loreal - koska olet sen arvoinen" ei oletettavasti riitä. On selvää, että julkisuuden henkilöt voivat kevyemmin valita antavatko kasvonsa mainokseen kun heille syötetään repliikit suuhun ja maksetaan hyvät summat. Lisäksi, mitä tuotetiedusteluihin tulee, oletan ettei Eva Longoria vastaa henkilökohtaisesti niihin, vaan ne ovat täysin Lorealin vastuulla. Eli jälleen itse tuotteen valmistajalla, jonka tarkoituksena on varmasti esitellä tuote niin hyvässä valossa kuin mahdollista. Missä kerrottaisiin mahdollisista haitoista ja täysin perättömistä lupauksista ellei blogeissa? Ja miksei esimerkiksi myös tuotteen eduista, joita ei mainoksissa mainita. Netissä kuluttaja voi kysyä esimerkiksi tuotteen käyttöön liittyviä vinkkejä bloggerilta, tämän kokemuksiin perustuen. Kynnys lähestyä bloggaajaa tai suuryritys Lorealia on varmasti eri.


Toki bloggarin mielipide on jälleen vain jonkun mielipide ja sponsoroinnilla yritykset voivat varmasti vaikuttaa tällä tavoin kuluttajalle menevään viestiin. Ainakin jonkinlaisella suodattimella :)


-Noora V.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Use what you've got

Toisena kirjana luin Teemu Korven ÄLÄ KESKEYTÄ MUA! Markkinointi sosiaalisessa mediassa. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita sosiaalisen median rajattomista mahdollisuuksista, mutta eivät koe itseään tekniikan ihmelapsiksi. Sain kirjasta todella paljon irti, koska se oli helposti ymmärrettävää, eikä tullut kertaakaan sellaista oloa, että lukisi tekniikan käsikirjaa. Minua jäi vain mietityttämään, miten asioiden tekeminen käytännössä toteutuu, koska teoriassa ne tuntuivat ehkä liiankin helpoilta. Teos oli selvästi suunnattu yrittäjille, joille neuvottiin ohjeita, miten menestyä sosiaalisessa mediassa ja saada lisää näkyvyyttä sen avulla. Suurena plussana oli kirjailijan humoristinen kirjoitutapa.
Uutta sanastoa oli paljon, ja tässä muutamia esimerkkejä:
Evankelista – suosittelija
Celebrity Endorsement – tunnettu henkilö (vrt. suosittelija), joka kertoo kuinka hieno tuote oli.
Bounce – kävijä, joka on katsonut vain yhden sivun sivustoltasi
Bounce Rate – kertoo mikä osa kävijöistä on yhden sivun katsojia
Hubi / Mash-up – sivu, jossa pääsisältönä on muista palveluista otettu sisältö
Webinaari – verkossa pidetty seminaari
Liidi – yhteydenotto 

Ainoa asia, jossa olen Korven kanssa eri mieltä, on se, että hänen mielestään sosiaalisen median palveluissa on se hyvä puoli, että meidän ei tarvitse ottaa huomioon kehon kielen merkitystä viestintätilanteessa. Kehon kielen merkitys kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa on luokkaa 80–90% ja varsinaiselle asialle jää loput 10–20%. Näin teorian soveltamisena käytäntöön, voin sanoa, että nuo 80–90% ovat juuri se merkittävin osuus. Projekteja tehtäessä suurin ongelma on ollut vuorovaikutustaidot (tai niiden puute). Monet ongelmat syntyvätkin siitä, kun kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus ei ole mahdollista ja asiat on näin ollen helpompi käsittää väärin.
Haluan vielä muistuttaa, kaikkia lukijoita: teidät lasketaan sosiaalisen median passiivisiksi käyttäjiksi. Vaikka olisi sosiaalisessa mediassa, ei tarkoita, että siitä olisi sinulle hyötyä. Pitää olla mukana keskusteluissa, yhteisöissä jne. MUTTA SE TULEE TEHDÄ OMALLA NIMELLÄÄN, koska rehellisyys asiakkaan perii.
 Hyödynnä kaikki mahdollisuudet, jotka vain saat!
– Mervi

Tässä vielä kirjassa suositeltuja hyviä sosiaalisen median sivustoja:
Linked in (sosiaalisen verkoston sivusto vrt. Facebook)
Vimeo (videosivusto vrt. YouTube )
Sitemark (kirjanmerkkisivusto vrt. Delicious)

Estenomi bisneksessä

Kun minulta pienenä kysyttiin mikä haluat olla isona, vastasin aina että: "Musta tulee bisnesnainen". (toiset unelma-ammatit olivat muistaakseni sihteeri ja lambada-tanssija :D ) Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että musta tulee bisnesnainen :).

Kauneudenhoitoala on todella laaja käsite ja on tuhansia vaihtoehtoja mihin voisi tulevaisuudessa mennä töihin. Minulla on jo ennestään kaupallinen koulutus, joka luo hyvän pohjan estenomi-opintoihin.

On hienoa, että on niin paljon erilaisia koulutustaustoja, jotta syntyy myös aina uudenlaisia estenomeja. Tottakai myös omat kiinnostuksenkohteet ratkaisevat paljon millaisen suunnan opinnoissaan ottaa.

 Minua on aina kiinnostanut kansainvälisyys ja kielten opiskelu. Olen lukenut a-kielenä saksaa kuusi vuotta, käynyt kielikurssin Maltalla ja nyt opiskelen vapaa-valintaisena espanjankieltä, josta pidän erittäin paljon. Minulle on siis selvää ainakin se, että haluan tulevaisuudessa tehdä töitä kansainvälisessä ympäristössä, ehkä jopa ulkomailla.

Yrittäjyys on pienestä saakka kiehtonut, mutta myös maahantuonti ja markkinointi ovat asioita, joista haluaisin tietää aina vaan enemmän ja enemmän.

Meillä alkaa pian työharjoittelu ja sain itselleni paikan hiustenpidennysten maahantuontiyrityksestä, jossa saan tutustua vihdoin kunnolla maahantuontiin ja pienen yrityksen pyörittämiseen. Saan myös suunnitella uusia mainosmateriaaleja ja osallistua jonkin verran kirjanpitoon.

Haluaisin tulevaisuudessa olla työssä, jossa saan käyttää luovuuttani ja toteuttaa itseäni. Aion pitää mieleni avoimena kaikelle uudelle, enkä sulje mitään vaihtoehtoja pois ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Kaikki on mahdollista :)



-Krista-

Best in this business

"Mitäs sä opiskelet?"
"Kauneudenhoitoalaa, markkinointia."
"Eli susta tulee joku kosmetologi ku opiskelet kauneudenhoitoa..?"
"Ei kun estenomi, ja mä opiskelen markkinointia!"

Tätä kuulee niin usein, ja usein seuraava välkky kommentti on "mikä on estenomi". Okei suht uus nimike maailmalla, mut ei ny enää niin uus.. Montakohan sataa/tuhatta meitäki on jo koulutettu, ja voisin uskoa, että suurin osa meistä on jäänyt Suomen rajojen sisäpuolelle niin on se nyt kumma kun välillä tuntuu ettei kukaan ole koskaan kuullutkaan..!  

No miks meitä mahtavia estenomeja sit koulutetaan? 
Koska kauneudenhoitoala ei oo ollu meidän jälkeen enää entisensä :)

Meidän brändi on, että me osataan ajatella luovasti markkinoinnin syvissä syövereissä ja edustaa itseämme ja osaamistamme ammattitaitoisesti. Me luetaan markkinointikirjojen kulmakiviä ja heijastetaan osaamisemme mm. maailman parhaimpien markkinointigurujen kautta.
Me opiskellaan kauneudenhoitoalan yritysten uusimpia tuulia ja täydennetään tuotetietouttamme kemialla. 

Me handlataan INCI:en luvut oikein- ja väärinpäin ja pystytään tehdä yrityksestä kuin yrityksestä kaks kertaa näkyvämpi ja sitä mukaa kenties kannattavampikin kuin ennen. Meidän osaaminen on kauneudenhoitoalan bisneksen aatelia ja meitä kannattaa todellakin hyödyntää.

Me voidaan joskus olla niitä, jotka luo just Sulle jotain uutta mahtavaa tuotetta ja todellakin ollaan niitä, jotka kehittää just Sun yritykselle oikeanlaista, nasevaa markkinointikuviota.


 Me ei todellakaan päädytä tän ammattinimikkeen varjolla työttömiksi, vaan rakennetaan pikkuhiljaa aina vaan suurempi tila meidän alan bisneksen valtavirtaan.


- Eveliina

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Battle the Book

Haeskelin jotain uutta, ja aina mielellään suht kiinnostavaakin kirjaa markkinoinnin saralta ja näin aivan uunituoreen Timo Ropen kirjan Kosmeettinen äly nojailemassa yhteen hyllyyn. 
"Miten annat itsestäsi älykkään vaikutelman?" luki kirjan kannessa.

Kansi hyvä. Takakansi hyvä. Takakansi oikeasti kiinnostava. Pienen selailun jälkeen muutama kaavio ja taulukko - okei mä selviän kyllä näistä. Kotona tarkempi lukeminen, melko puuduttavaa, voi ei.


Ensimmäisillä 50 sivulla määriteltiin äly, järki ja viisaus, älyn syvin olemus.. Mut sit alko tapahtua: kosmeettinen älyvaikutelma ja siihen vaikuttavat tekijät, kosmeettisen älyvaikutelman muodostuminen, bueno! Kaikki käytiin läpi aina pukeutumisesta puhemaneereihin, ja kaikesta mitä luin, tuli mieleen vain ajatus "totta".
Täytyy silti myöntää, kirja oli mulle ainakin todella raskas lukea ja joka sana oli täyttä asiatekstiä. Hyvin usein sivulle läjähti taulukko täynnä lukuja otsikoituna fiksuilla sanoilla. Mitäs turhista huumorikommenteista, meneehän se joillekin perille noinkin..


Tästä opuksesta täytyy siis sanoa, suosittelen ja en suosittele. Jos kaipaat haastetta ja hyvää tietoa itsensä esilletuomisesta ja hyvän ensivaikutelman antamisesta bisnestilanteissa, lue ilman muuta. Pikkusen taistelemalla kaiken saa kuitenkin tehtyä, joten ei tämäkään mikään mahdoton luettava ole :P


- Eveliina