sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tieto lisää tuskaa

Olen piilomainonnan uhri. Tai no oikeastaan minkä tahansa mainonnan, vaikkei se olisi niin näkymätöntäkään. Mainokset yleensä tehoavat minuun, vaikka joku seisoisi vieressä kieltämässä minua altistumasta mainonnan aikaansaamalle ostohalulle. Nyt kun olen itse päässyt suunnitteleman mainosta ja yrityskirjettä projektissa, olen alkanut kiinnittää huomiota mainonnan aikaansaamaan vaikutukseen ostopäätöksiä tehdessäni. Ennen ei tullut mieleenikään pohtia Aida-kaavaa ja mainonnan eettisyyttä. Olen vain tehnyt ostopäätökseni ostohalujeni pohjalta, kunhan vain kukkaron nyörit ovat antaneet tarpeeksi myöden…
 Nyt on kuitenkin lähes mahdotonta olla ajattelematta kuinka kaupassa asioidessani tietyt tekijät vaikuttavat kiinnostukseeni ja sitä kautta ostohaluuni ja tietenkin ostopäätökseeni. Tunne on samanlainen, kun yrittää parantaa ruokailutottumuksiaan ja pyrkii välttelemään kaikkea epäterveellistä. Samalla tavoin, kun yritän kieltää itseltäni Fazerin sinisen syömisen tekosyiden, kuten karkki- ja herkkulakkojen verukkeilla, yritän hillitä mainosten aikaansaamaa ostohaluani monin eri tavoin. Osaan nyt tiedostaa mainonnan vaikutukset toiminnassani. Valitettavaa vain on se, että yrittäessäni pyristellä mainontaa vastaan, niiden suosio markkinoinnin keinona vain kasvaa. Tieto siis kirjaimellisesti lisää tuskaa, koska mainontaa ei pääse enää pakoon, sitä on kaikkialla.
Ainoa asia, joka kuitenkin pelastaa minut täysin tältä ärsytys(Attention)-kiinnostus(Interest)-halu(Desire)-osto(Action)- kierteeltä ovat huonot mainokset. Mitä huonompi mainos, sitä todennäköisemmin vältyn tuotteen hankinnalta. Itse asiassa kierrän tuotteen kaukaa ja mietin samalla mainosta tai sen hirvittävää tunnusmusiikkia päässäni ja tulen yhä varmemmaksi siitä, että itse kyseisen tuotteen on oltava huono, koska mainoskin oli aivan epäonnistunut. Eli mainostajat ja markkinoijat miettikää monta kertaa minkä mainoksen julkaisette kuluttajan nähtäville, koska se voi joko tuhota tai pelastaa tuotteenne! Projektia tehdessäni opin, että kaikella on merkitystä. Mitä pienempi asia, sitä merkittävämpi tekijä se kuluttajan ostopäätöksen teossa on. Pienet asiat sattuvat näet olemaan niitä, jotka kuluttaja huomio alitajuisesti, tiedostamattaan. Niiltä on kaikkein vaikeinta välttyä.
Mainosten uhri,
Mervi

P.S. Yritin olla käyttämättä piilomainontaa tässä kirjoituksessa, mutta sekin oli mahdotonta. Fazerin sininen vain on ja tulee aina olemaan parasta suklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti