tiistai 7. joulukuuta 2010

Järjestelmällisesti juhlimaan!

Olen mukana tykyilta-projektissa ja päätin etsiä kirjastosta tueksi jotaki mielenkiintoosta. Ensin ajattelin ottavani jotain pelkästään palveluiden tarjoamisesta kertovaa, mutta päädyin sittekki Leena Harjun kirjaan Työelämän tapahtumat ja tilaisuudet (2003). Paljon paljon paljon parempi kirja sisältä kuin mitä ulkoa näytti! :D

Tää kirja siis kertoo vähän kaikenlaisten tapahtumien järjestämisestä hyvinkin yleisesti, mut antaa myös tosi hyviä vinkkejä (mitä ei ite tulisi välttämättä ensimmäisenä ajateltua). Organisointi ja järjestelmällisyys on avainsanat tän kirjan saloihin. Ite nappasin kirjasta kohdat helkilöstöjuhlat ja -tilaisuudet ja sain monen monta hyvää lähtökohtaa ajatellen tulevaa iltamaa. 

Muutama lause pompahti silmille: "jokaiselle tilaisuudelle on määriteltävä suuntaviivat, puitteet ja päämäärä", " tilaisuuden vaatimustaso on selvitettävä asiakkaiden ja työntekijöiden välillä" , "kaikille tilaisuuksille suunnitellaan ohjelma, jossa otetaan huomioon yrityskuva sekä tilaisuuden luonne, taso, henki ja kutsutut" & "tasoon, palvelujen määrään ja laajuuteen vaikuttavat käytettävissä olevat varat ja siksi budjettia tehdessä on laskettava kaikki menoerät ja lisättävä niihin vielä 10-15%". 
Myös turvallisuudesta, tilaisuuden luonteen määrittelystä, paikan valinnasta ja valmistelusta sekä erilaisista luvista oli paljon hyödyllistä juttua. Ja ehdoton plussa kirjan lopussa olevista liitteistä, joissa kerrotaan ravintolan/hotellin kanssa asioidessa muistettavat asiat selkeenä listana, ettei vaan pääse mikään tärkee soitellessa unohtumaan :P lisäksi liitteet sisälsi kuvallisia ohjeita eri tilaisuuksien tila- ja istumapaikkasuunnitteluun.

Näähän on periaatteessa kaikille jossain määrin selviä asioita, joista osa on tiedetty jo iät ja ajat, mutta kiva että joku silti viittii kirjottaa kaiken tän samojen kansien väliin :) Helppoo tsekata aina tarpeen tullen ja just näitä juttuja me tullaan koko ajan tarviimaan meidän projekteissa :) 
Suosittelen opusta siis muillekkin, mä ainakin koin pienoisia valaistuksia tätä lukiessani :>

Kenties innosta pinkeenä,
Eveliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti