tiistai 7. joulukuuta 2010

Uusi tapa markkinoida

Ennen markkinoinnin tärkein väline oli ehdottomasti televisio. Onhan se edelleenkin hyvin tärkeä, mutta internet on kovaa vauhtia ohittamassa kokonaan muut markkinointikanavat kuten television, radion ja lehtimainonnan.

Internet luo mainostajille mahdollisuuden mm. pitää yrityksen omaa blogia, jossa ihmiset pääsevät mukaan keskusteluun ja saavat paljon haluamaansa lisätietoa palveluista ja tuotteista. Suhdemarkkinointi on nykyaikaa ja internet luo parhaan ja helpoimman tavan asiakassuhteiden ylläpitoon.

Onhan paljon tehokkaampaa saada ihminen itse janoamaan ja hakemaan tietoa, kuin tuputtaa sitä väkisin. Mieleeni on jäänyt lause Juslenin kirjasta Netti mullistaa markkinoinnin, jossa sanotaan että suoramarkkinoinnista puolet on turhaa; ei vain tiedetä kumpi puoli. Vaikka minulla ei luekkaan postilaatikossa ei mainoksia tai ilmaisjakelua niin en todellakaan silti edes vilkaise suurinta osaa mainoksista vaan heitän ne suoraan paperinkeräykseen. Tuntuu jotenkin niin turhalta kun miettii kuinka moni muukin niin tekee ja silti yritykset maksavat maltaita pienistä lehtimainoksista. Internet on ainakin minun mielestäni paljon paljon varmempi ja ennenkaikkea halvempi ja riskittömämpi tapa markkinoida.

Jos itse joskus perustan yrityksen, aion panostaa hyviin ja näyttäviin nettisivuihin ja mainontaan sosiaalisessa mediassa kuten facebookissa ja ehkä pitäisin myös blogia.

Kun aloin miettiä nykyistä markkinointia aloin ymmärtää, että melkein huomaamattani hoidan suurimman osan asioistani verkossa. Maksan laskut, kuuntelen musiikkia, ostan vaatteita, katson säätiedot, juttelen ystävieni kanssa, tiedän tapahtumista ja haen tietoa asiasta kuin asiasta. Jopa tv-ohjelmiakin katsotaan netistä, eikä tv:stä. Oli ensin vaikeaa miettiä mitä eroa on uudessa ja vanhassa markkinoinnissa, mutta se olikin vaikeaa siksi koska netissä asioimisesta on tullut niin arkipäiväistä että ei edes välttämättä mieti kuinka paljon asiat ovat muutamassa vuodessa muuttuneet.

On siis täysin selvää, että internet on salakavalasti mullistanut koko markkinoinnin maailman ja tuskin on enää paluuta entiseen.

Sain äsken viestin opiskelijaterveydenhuollosta, että pitäisi varata aika terveystarkastukseen. Lienee turhaa sanoa että ajanvaraus tapahtuu netin kautta. :)

- Krista-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti