sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

11 kultaista sääntöä hyvään blogiin

Tavoitteenani on nousta pitkospuille sosiaalisen median suosta ja uskon sen onnistuvan ajan myötä, kun sosiaalisen median salat aukeavat minulle. Minua kiinnostaa erityisesti tämä blogimaailma, joten päätin lukea Mari Kuvajan kirjan Nykyajan napalm, web 2.0 – muotiblogit – markkinointiviestinnän ja kulttuurin kohtaaminen verkossa. Teoksesta jäi parhaiten mieleen 11 vinkkiä hyvään blogiin ja itsekin vasta aloittelevana bloggaajana koin ne hyödyllisiksi. Lähteenä vinkeille Kuvaja oli käyttänyt Blogit ja bisnes – Yritys 2.0 nimistä teosta (Scoble, R. & Israel, S., 2006).
Hyvä blogi
1.        valitse hyvä nimi
2.        lue useita blogeja ennen kuin aloitat
3.        pidä aisat yksinkertaisina ja keskity
4.        kirjoita intohimolla
5.        osoita asiantuntemusta
6.        salli kommentit
7.        ole tavoitettavissa
8.        kerro tarina
9.        hyödynnä linkkejä
10.     tutustu todellisuuteen
11.     seuraa linkkejä
Vinkit ovat todella hyviä ja uusien sekä vanhojenkin bloggareiden kannattaisi huomioida niitä omissa blogeissaan ja postauksissaan. Sain vinkeistä hyvän idean listata omat kultaiset sääntöni blogia varten.
Eli tässä minun 11 kultaista sääntöäni:  
1.       Valitse hyvä nimi ja ulkoasu, jotka tukevat blogiasi. Näin blogista muodostuu yksi selkeä kokonaisuus.
2.       Lue niin monta blogia kuin mahdollista (niin ennen kuin jälkeen blogin perustamisen). HUOM! Älä kuitenkaan kopioi keneltäkään muulta kirjoittajalta hänen ideoitaan. Se näkyy yllättävän selvästi, jos siihen alentuu.  Tästä päästäänkin hyvin kohtaan, joka ei monessa blogissa toteudu, mutta mielestäni se on kultaakin kalliimpaa huomioida, ELI:
3.       Merkitse lähteet. Jos käytät esim. muiden valokuvia, videoita jne. olisi minusta hyvä, että kävisi ilmi mistä ne on otettu (ei vain laillisten seikkojen takia). Jos lukija pitää esim. lainaamastasi kuvasta, ei hän netin rajattomasta maailmasta löydä siitä enempää tietoa tai ei voi palata tutkimaan sen tietoja alkuperäiseen lähteeseen. En tarkoita lähteillä mitään lähdeluetteloa, helpoimmalla tavalla pääsee itse, jos lisää linkin perään tai kertoo sivuston, josta kyseistä lähdeaineistoa on hyödynnetty.
4.       Kirjoita intohimolla, osoita asiasi ja kerro mielipiteesi. Näin varmistat, että saat keskustelua aikaiseksi (mikä onkin sosiaalisen median tärkeimpiä piirteitä). Sitä suuremmalla todennäköisyydellä lukijat myös haluavat palata blogiisi lukemaan lisää mietteitäsi. Harmaan arjen keskeltä pitää löytyä jotain piristävää, joten anna mielikuvituksesi lentää ja muista pitää pieni pilke silmäkulmassasi.
5.       Salli kommentit ja muista vastata niihin. Näin lukijat huomaavat, että heidän mielipiteensä on sinulle tärkeä. Monet blogitekstit ovat vasta alkua niitä seuraaviin keskusteluihin. Lopullinen tekstin asia voi vasta ratketa blogin kommenttipalstalla. Koska esim. lehdissä ei pysty hyödyntämään suoraa kontaktia kirjoittajan ja lukijan välillä, kannattaa tätä blogimaailman mahdollisuutta hyödyntää.
6.       Hyödynnä linkkejä, videoita, kuvia, valokuvia jne. Näin sosiaalinen media toimii parhaiten ja yhdistät myös blogisi sosiaalisen median verkostoihin. (MUISTA KUITENKIN ILMOITTAA NE LÄHTEET!)
7.       Seuraa muutakin viestintää ja uutisointia. Älä pysyttele tutun ja turvallisen piirissä. Muista, että kaikki liittyy kaikkeen. Jos kirjoitat esim. vain muodista, seuraa myös tämänhetkisiä tapahtumia, koska silloin osaat kirjoittaa värikkäämmin ja ajankohtaisemmin. Kehityt kirjoittajana!
8.       Haasta itsesi. Sosiaalinen media on rajaton maailma ja se tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Voit esim. luoda blogillesi Facebookiin fani-sivun, tai olla myös Twitterissä. Tai keksi jotain sellaista mitä kukaan ei ole aikaisemmin keksinyt, kaikki tuntuu olevan mahdollista nykyajan teknologialla, jos sitä vain osaa hyödyntää.
9.       Älä kirjoita teini-kieltä. Tällä tarkoitan teinix- ja muuta nuoriso kieltä. Se pudottaa asiantuntemustasi kirjoittajana. Liiallinen slangisanojen viljely vie vain itseltäsi lukijoita pois ja rajaat sillä ikä- ja alueellista ryhmää (,jos et siihen tarkoituksella pyri). Kannattaa myös välttää ottamasta mallia muistakin blogimaailman villityksistä, jos ne eivät ole tyyliäsi kirjoittajana.
10.   Päivitä tarpeeksi usein ja säännöllisesti. Se takaa, että lukijat jaksavat vierailla usein blogissasi, koska tietävät, että jokaisella kerralla sieltä löytyy jotain uutta luettavaa, katsottavaa ja kommentoitavaa.
11.   Keep it simple. Jos pitää asiat yksinkertaisina ja aihe on mielenkiintoinen, mielestäni blogiteksti voi olla minkä pituinen tahansa. Kannattaa hyödyntää vaihtelevuutta, tee pidempiä ja lyhyempiä kirjoituksia vuorotellen. Se piristää lukijaa. Samanpituiset tekstit ovat puuduttavia ja ennalta arvattavia.

Toisaalta säännöthän on tehty rikottaviksi…
-Mervi-  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti