lauantai 16. huhtikuuta 2011

From Zero to Hero

Hyvä lukija!
Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden estenomi-opiskelija, joka hakeutui kyseiselle alalle rakkaudestaan kauneuteen, estetiikkaan, tyyliin ja muotiin. (Sekä lukeutuu myös kosmetiikan suurkuluttajaksi.)
Kyseinen tutkintonimike on varmasti monelle hämärän peitossa, joten mikä sitten on ESTENOMI? Hän on kauneudenhoitoalan moniosaaja. Opiskeluun sisältyy pääpiirteissään kosmetiikan kemiaa, tuotetuntemusta, palvelujen tuotekehitystä, liiketoimintaosaamista, viestintää sekä kieliopintoja. Työelämässä estenomi sijoittuu esimerkiksi maahantuonnin, markkinoinnin ja myynnin pariin. Eli siis yhdessä tämän eriskummallisen tutkintonimikkeen kanssa (, joka tuntuu olevan vieras jopa kauneudenhoitoalalla työskenteleville ihmisille,) estenomi voi toimia alalla melkein millaisissa tehtävissä hyvänsä. Kaikki on siis mahdollista!
Millainen estenomi olen siis tulevaisuuden bisneksessä? Tietenkin toivon olevani se rautainen liikenainen, joka nostaa suomalaisen kosmetiikkateollisuuden asemaa maailmankaupassa… Mutta, jos lähdetään liikkeelle, kuitenkin realistisemmin, haluaisin nähdä tulevaisuudessa korkeampaa arvostusta kauneudenhoitoalaa kohtaan. Koska opiskelemme tätä ”hömppä alaa”, haluaisin ihmisen tajuavan, että vaikka alamme olisi kuinka turhamainen tahansa, se ei laske ammattitaitoamme estenomeina. Jos asiaa miettii toiselta kannalta (siis estenomien näkökulmasta), varmastikaan ketään ei pysty tänä päivänä elämään ilmaan minkäänlaisia kosmeettisia tuotteita. Alamme on siis yhtä tärkeä kuin elintarvike- ja lääketeollisuus! Varsinkin Suomessa kauneudenhoitoalaan suhtaudutaan vielä todella kylmästi. Ihmiset käyttävät kosmetiikkaan valtavasti rahaa, parhaimmillaan elintarvikkeita enemmän. Harva kuitenkin myöntää muille, saati sitten itselleen, kuinka paljon aikaa ja rahaa kuluttaa omaan kauneudenhoitoonsa.                   
 ”Luonnollisuus on kauneinta, mutta luonnollisuuteen tarvitaan ehostusta.” – Calvin Klein-
Näen siis tehtävänämme nostaa kauneudenhoitoalan statusta ja arvostusta Suomen liike-elämässä. Kenenkään ei tarvitse kysyä lääkäriltä hänen ammatistaan. Sama tulisi toteutua myös estenomien kohdalla. Tällä hetkellä ihmiset tarvitsisivat selitykseen sanakirjaa. (Ja nimikettä ei löydy sanakirjasta. Olen tarkistanut asian. Ja koska samanlaista koulutusta ei ole muualla päin maailmaa, voin sanoa, että on turha edes selittää ulkomaalaisille mitä opiskelee, oli kuinka hyvä englannissa tahansa.) Tietoa estenomeista löytyy kuitenkin kaikille sosiaalisen median käyttäjille googlen avulla, mutta sielläkin melkein kaikki hakutuloksista ovat kosmetologin ammatista kertovia selityksiä, joten ei ihme, että ihmiset eivät tiedä mitä tulisi ajatella kyseisetä tutkinnosta.  
Sielunsiskojani lohduttaakseni voin sanoa, että olemme valinneet todella tuottoisan alan, tuleehan kauneudenhoitoala heti maailman tilastoissa yhtenä merkittävimmistä rahanlähteistä. Bisnes on siis kovaa, mutta ei vielä tarpeeksi, jotta se hyödyttäisi meitä estenomeja. Uskon kuitenkin vahvasti ajan kuluessa myös asemamme liike-elämässä parantuvan. Koska estenomit pystyvät toimimaan alallamme monissa eri tehtävissä ja jopa muilla aloilla, tietous osaamisestamme varmasti nousee vielä esille. Olemmehan oikeita edelläkävijöitä, koska olemme löytäneet tiemme tuntemattomiksi estenomeiksi. Olen aina haaveillut alamme toimittajan tehtävistä, mutta ehkä ensimmäiseksi etapiksi pitäisi ottaa kirjan kirjoittaminen estenomeista. Tai vähintään sen, että estenomeista puhuttaessa ihmiset osaisivat sanoa, mistä koulutuksessamme on edes kyse…
-Mervi-    
P.S. Omistan kirjoitukseni myös niille muille koulutusohjelmille, jotka eivät ole tunnettuja valtavirran keskuudessa ja kärsivät samasta ongelmasta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti